Tänään ollaankin kahdestaan päivää vietetty pienimmän hoitolapsen kanssa, kun omat muksut mummon ja ukin luona ja hoitopojat kipeenä. Niin se taisi syksy tulla kun sairastelut alkoi, hartaasti vaan toivon, että itse pysyn terveenä, vaan saapa nähdä kuinka kauan tässä pysyy kun ympärillä sairastetaan. Meidän perheessä on muut säästyneet vielä, mutta Tatu on viikonlopusta lähtien yskinyt.

 

Tänään kävi pph ohjaaja, eipä vielä ollut uutta lasta mulle, mutta aikoi kyllä onneksi ilmoitella heti...näin siis toivon. Ja eipä tässä nyt hättää ole Toi valtavan kasan askartelu tarvikkeita, mistä olen tosi tosi iloinen, kun ei tarvitse itse ostaa nyt pitkään aikaan, ja me kun askarrellaan aika paljon, varsinkin sitten kun talvi tulee tai sateiset kelit. Meille yksityisille kun ei kunnan tarvitsisi hommata mitään vaan itse pitää kaikki ostaa, niin kyllä tuo tuntui mukavalle Lisäksi ollaan käyty kävelemässä ja kiikkumassa, luettu, leikitty jne. Ihanan rauhallista ja ennen kaikkea HILJAISTA! Ensi viikollahan se koulukin jo alkaa, että sitten muutenkin rauhoittuu päivät ja poikien kerhokin..torstaina on tutustuminen.